Mosambikissa ei ole lainkaan erikoista, että kotiapulainen saattaa joutua työskentelemään jopa 20 vuotta saamatta päivääkään lomaa. Perimmäinen ongelma on, että työnantajat – eli yksityiset ihmiset, jotka palkkaavat kotiinsa työntekijän – eivät miellä itseään työnantajiksi, joilla olisi erityisiä velvollisuuksia.
Huhtikuun alkupuolella tamperelaishotellin kokoussalissa istuu nelikymmenpäinen joukko eri ammattiliittojen jäseniä miettimässä, miksi jonkun kaukaisessa maassa työtä tekevän auttaminen on tärkeää.
Mukana on kirjava kokoelma miehiä ja naisia, joiden ikähaitari on laaja ja taustat vaihtelevat. He ovat Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASKin Kunnon työn lähettiläitä kouluttautumassa tehtäväänsä. Tehtävä tarkoittaa sitä, että heistä kukin haluaa omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan viedä omille työpaikoilleen, ammattiosastoihin ja liittoihin viestiä siitä kehitysyhteistyöstä, jolla SASK edistää työntekijöiden oikeuksia maailmalla.
– Mun lähtökohta on se, että kun autan jotakuta, autan myös itseäni.
JHL:n aktiivijäsenen Abdulkadir Mohamudin kommentti saa osakseen nyökkäyksiä.
Somaliasta kotoisin olevat JHL:n aktiivijäsenet Mohamud ja Mahad Ainab Karshe ovat asuneet Suomessa jo kauan.
Somaliasta kotoisin olevat JHL:läiset Abdulkadir Mohamud ja Mahad Ainab Karshe miettivät, miten ammattiosastoja voisi houkutella mukaan kansainväliseen toimintaan.
Ammattiosastoon kuuluminen tuntuu molemmista luontevalta, ja nyt he miettivät, millä tavoilla osastoja voisi houkutella mukaan miettimään asioita kansainvälisemmin.
20 vuoden työura ilman lomia
Mohamudin puheen aikana tumma pää eturivissä painuu ensin kuuntelemaan tulkin supatusta ja nyökkää sitten viiveellä. Mosambikilainen Francisco Sambo on SASKin lähettiläskoulutukseksi kutsutun viikonlopun kansainvälinen vieras. Hän on toiminut yli kymmenen vuotta vapaaehtoistyöntekijänä ammattiliitto SINEDissa, joka edustaa mosambikilaisten kotiapulaisten valtavaa työntekijäryhmää. Sambo on nyt ensimmäistä kertaa Afrikan ulkopuolella ja edellisenä päivänä hän on tutustunut suomalaisiin Kunnon työn lähettiläisiin ja ay-liikkeeseen. Mutta on hänellä itselläänkin kerrottavaa.
– Eräs kotiapulaisena työskentelevä nainen otti meihin yhteyttä, koska oli työskennellyt 20 vuotta ilman lomaa. Työnantaja erotti hänet ja sanoi, että lähde, me emme ole mikään firma, Sambo kertoo.
Francisco Sambo on tehnyt työtä yli kymmenen vuotta ammattiliitto SINEDissa, joka edustaa mosambikilaisia kotiapulaisia.
Suomalaisyleisö kuuntelee vakavana. Sambon edustamien kotiapulaisten perimmäinen ongelma on juuri se, että työnantajat – eli yksityiset ihmiset, jotka palkkaavat kotiinsa työntekijän – eivät miellä itseään työnantajiksi, joilla olisi erityisiä velvollisuuksia. Kotiapulaisille maksetaan alimmillaan noin 25 euron kuukausipalkkaa, heidän työpäivänsä ovat usein mielivaltaisen pitkiä eikä heillä ole välttämättä mahdollisuutta edes syödä päivän aikana.
Mosambikissa pelkästään Maputon alueella työskentelee noin 40 000 kotiapulaista. SASK on tukenut hankkeillaan kotiapulaisia monissa eri maissa ja käynnistänyt niihin liittyvän #kotiorjat-kampanjan havahduttamaan suomalaisia siihen, että valtava määrä ihmisiä työskentelee yhä orjuudenkaltaisissa työoloissa. Mosambikin SINED on ollut SASKin tuen piirissä vuodesta 2015.
– Sen jälkeen saimme kahdessa vuodessa melkein 3 500 uutta jäsentä. Nyt heitä on kaikkiaan kuutisentuhatta, Sambo sanoo.
Kotiapulainen on paras jäsenhankkija
Jossain asiassa mosambikilainen järjestämistyö on jopa helpompaa kuin Suomessa, sillä potentiaalisia jäseniä on yllättävänkin helppo löytää. Tämä käy ilmi Tampereen koulutusta seuraavalla viikolla, kun Sambo kiertelee Helsingissä ammattiliittoja.
Järjestötoimitsija Susanna Haapalainen vastaanottaa hänet JHL:n tiloissa Sörnäisissä. Ruokalassa pöytään kävelee Haapalaisen työtoveri Miika Lumitsalo.
Sambo kuuntelee tarkkaan, kun suomalaiset kollegat kertovat isosta liitostaan ja miten he tekevät järjestämistyötä. Heidän haasteenaan on löytää henkilökohtaisia avustajia, jotka ovat yksityisten ihmisten palkkaamia työntekijöitä, siinä missä mosambikilaiset kotiapulaiset. Näiden ihmisten työpaikoille ei niin vain mennä selvittämään, onko kaikki kunnossa.
– Meille se on helppoa, Sambo innostuu.
– Mosambikissa kotiapulaisten täytyy käyttää tietynlaista asua töissä. Heidät on helppo huomata kadulla matkalla töihin tai kotiin.
Kotiapulaisten on myös saavuttava isäntäperheiden kotien porteille aina varhain aamulla ja sitten odotettava, että ovi avataan. He saattavat istua talojen edessä pitkäänkin turhan pantteina, mutta valmiudessa on oltava. Silloin Sambo käy juttelemassa heidän kanssaan.
– He liittyvät liittoon helposti, jos ovat kuulleet siitä ystäviltään. Kotiapulainen kertoo aina toiselle kotiapulaiselle saamastaan avusta, sana kiertää, Sambo hymyilee.
Sadan vuoden työsarka
Lumitsalo ja Haapalainen jäävät korkeakattoiseen aulaan heiluttamaan, kun Sambo astuu aurinkoiselle kadulle.
Kävellessään kohti Hakaniemeä hän kertailee kokemaansa. Vaikka jäsenhankinta voi Maputossa olla yksinkertaista, ei kotiapulaisilla välttämättä ole rahaa maksaa edes pientä jäsenmaksua. SINEDin resurssit ovat varsin marginaaliset. Suomalaiset liitot näyttävät Mosambikin todellisuudessa elävälle lähes utopistisina. Sambo heilauttaa kättään kohti taakse jäänyttä JHL:n keskustoimistoa.
– Meillä menee sata vuotta, ennen kuin saavutamme mitään tällaista.
Meillä menee sata vuotta, ennen kuin saavutamme mitään tällaista.
Sambo lausuu sanat hymyillen ja vakuuttaa, ettei ole ollenkaan toivoton. Tampereella kohdatut lähettiläätkin antavat Sambolle toivoa.
– Heidän tapaamisensa, se oli… He puhuivat niin hienosti siitä, miksi SASKin tukeminen tai muu auttaminen on heille tärkeää. Jään miettimään tätä kaikkea. Olen oppinut valtavasti.